Työntekijätarinat

Turvatekniikan Myyntipäällikkö Tommi Lehmuskoski on työskennellyt nykyisessä tehtävässään reilun vuoden ajan. Toimiessaan edellisessä työtehtävässään tavarantoimittajalla, hän muistelee lämmöllä vierailujaan TEXAlla; ”siellä oli aina sellainen ryhmähenki ja tekemisen meininki, joka välittyi ulkopuolisillekin. Tuli tunne, että kaikki halusivat onnistua. Tänne oli aina kivointa tulla käymään. Sen jälkeen aina kun näin vaikka TEXAn pakun niin olin aina, että tonne mä haluun.”

Kun Tommi päätyi haastatteluun, hänen osaamisensa otettiin huomioon ja todettiin, että hän sopisi kokemuksensa perusteella turvatekniikan myyntipäälliköksi, vaikka olikin hakenut eri tehtävää.

Tommin päivittäisiin tehtäviin kuuluu myyntityö sekä esimerkiksi asiakkaiden kontaktointi ja heidän turvatekniikan tarpeiden selvittäminen. Tommin osaaminen on laajaa; hän tuntee sähkölukitukset, kameravalvonnan, rikosilmoitinjärjestelmät ja kulunvalvonnan kuin omat taskunsa. Tavoitteena on tuottaa kokonaisvaltaisia ratkaisuja asiakkaille ja saada heistä pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita. Tommi kuvailee työtään monipuoliseksi: ”Kaikki asiakkaat ja työpäivät ovat aina ihan erilaisia ja se on mun mielestä tosi kiva. Tosi monipuolista, vaikka strategian laatimisesta siihen, että yhtäkkiä tarvitaan yritykseen kulunvalvontajärjestelmä.”

Yksi isoimmista onnistumisista Tommin TEXA-uralla on ollut yhteistyö asiakkaan kanssa, joka alkoi hiljattain. Ensimmäinen projekti heidän kanssaan oli hotelli, johon haluttiin luoda avaimeton ja moderni hallinta- ja lukitusjärjestelmä. Kaikki oli suunniteltu niin hyvin, että asentajien tehtävä sujui kuin leikki. Asiakas oli lopputulokseen todella tyytyväinen ja kehui aikataulutuksen, asennustyön ja erityisesti asennusjäljen olevan erinomaista. Seuraava kohde asiakkaan kanssa on jo tiedossa ja sitä lähdetäänkin työstämään isoin odotuksin.

Tommin mielestä hänen työssään parasta on monipuolisuus ja se, että saa olla osana TEXAn tarinaa. Asiakkaat ja projektit ovat makeita ja mielenkiintoisia. Koska työtä tehdään oikeassa maailmassa ja oikeille ihmisille, konkreettinen työn jälki palkitsee. Näin hän kuvailee TEXAa työpaikkana:

”Kannustava, haastava, mielenkiintoinen. Täällä on ollu kivaa se, että kannustetaan ja kysellään että mitä sä haluisit tehdä, sekä annetaan vastuuta. Pidän myös siitä tavasta, että osataan korjata nopeasti myös mahdolliset virheet. Joskushan kaikki on uutta ja on ensimmäinen kerta, kun jotain tehdään. Jos pystyy näyttää osaamisensa niin firma kyllä tarjoaa hyvät edellytykset jatkoon. Täällä aina kannustetaan ja kysellään mitä sä haluaisit tehdä.”