Työntekijätarinat

Mintan matka maailmalta TEXAlle

Minta Mäkipää on työskennellyt TEXAlla reilut kaksi vuotta. Minta aloitti asiakaspalveluvastaavana vuonna 2022, loppukesästä 2023 hänestä tehtiin vastaava asiakaspalvelun esihenkilö ja vuoden 2024 alusta hän on toiminut uudessa roolissaan asiakaspalvelupäällikkönä.

Ennen TEXAa Minta toimi lentoemäntänä ja purserina, eli matkustamon esihenkilönä 14 vuotta. Mintan mielestä parasta TEXAlla on se, että asioihin reagoidaan nopeasti, kehitysideoita kuunnellaan ja ollaan valmiita kokeilemaan uutta nopeallakin aikataululla.

”Mahtavinta on päästä osallistumaan ja kehittämään uusia toimintoja. Koen tulevani kuulluksi TEXAlla. Minulla on osaava tiimi, johon voin luottaa ja TEXAlla on hyvä tekemisen meininki”, Minta iloitsee.

Vapaa-ajastaan Minta nauttii mieluiten läheisten ihmisten kanssa

Mintalla on 8- ja 13-vuotiaat lapset, joiden kanssa hän tykkää viettää aikaansa sekä käydä esimerkiksi pari kertaa vuodessa laskettelureissuilla. Tänä talvena matka suuntautui Tahkolle ja Rukalle.

”Kesällä on ihanaa olla kesämökillä ja esimerkiksi pakata aamulla piknik-eväät mukaan ja lähteä koko perheen kanssa veneellä järvelle. Välillä voi pysähtyä uimaan ja poiketa läheisillä saarilla.”

Minta nauttii Suomen vuodenajoista ja kotimaan matkailusta työskenneltyään toistakymmentä vuotta maailmalla. Hän toimi usean vuoden ajan matkaoppaana ennen lentoemännäksi ryhtymistään.

”Osaan arvostaa kodin perusarkea ja rutiineja, sillä niitä ei lentoemännän työssä ollut. Silloin oli työvuorot kaikkina vuorokauden aikoina ja tuli vietettyä paljon aikaa hotelleissa, erossa perheestä”, hän avaa.

Minta on tiimipelaaja niin töissä kuin vapaa-ajallaankin: ”Olen herättänyt koripalloharrastukseni uudelleen henkiin 25 vuoden tauon jälkeen, mistä olen hyvin innoissani!”

Motto: ”Onni ei tule etsien, vaan eläen.”