Referenssit

Esteetön kulkeminen helpottaa liikuntarajoitteista myös koulumaailmassa

Päiväkummun koulu on yli 300 oppilaan koulu Vantaan Koivukylässä, joka tarjoaa perusopetusta 1.–5.-luokkalaisille. Koulu on valmistunut vuonna 1968, mutta sitä on laajennettu ja peruskorjattu tämän jälkeen.

Päiväkummun koulu sai alkuvuodesta 2023 tiedon, että koulussa aloittaa syksyllä oppilas, joka on liikuntarajoitteinen ja käyttää pyörätuolia. Mahdollistaakseen oppilaalle esteettömän kulkemisen koulun tiloissa, sai koulu TEXAn ammattilaisten tuen oikeanlaisen oviautomatiikan hankintaan.

”Koska rakennus on vuonna -68 rakennettu, kuten myös osa ovista, meidän täytyi löytää ratkaisu, joka toimii tuon ikäisissä ovissa moitteettomasti”, kertoo TEXAn Myyntipäällikkö Tomi Kaasalainen.

”Alkutilanne kartoitettiin selvittämällä esimerkiksi oppilaan käyttämät ovet sekä se, kulkeeko hän yksin vai avustajan kanssa”, kuvailee Tomi. Vanhoihin palo-oviin asennettiin Labelin oviautomatiikka, jonka yhteyteen liitettiin myös palonsulkujärjestelmä. Oviin asennettiin kaukosäätimen lisäksi kyynärkytkimet, jotta muutkin voivat hyötyä oviautomatiikasta.

Koulun rehtori Kirsi Lahti on tyytyväinen lopputulokseen: ”Liikuntarajoitteinen oppilas on saanut suuren avun oviautomatiikasta. Hänellä on oma kaukosäädin, jolla saa avattua ovet itsenäisesti. Oppilas liikkuu hitaasti, joten on hyvä, että ovissa on turvasensorit, jotka varmistavat turvallisen kulkemisen. Meidän muukin henkilökunta on hyötynyt ovista: oven saa tarvittaessa auki käyttämällä kyynärpäätä painikkeella, kun kädet ovat täynnä tavaraa”.

”Heti alusta alkaen TEXA on ottanut toiveemme järjestelmän suhteen huomioon. He kartoittivat hyvin käyttäjänäkökulmaa ja auttoivat huolellisesti järjestelmän käyttöönotossa. Saimme hyvät ohjeet, ja järjestelmä on todella näppärä ja yksinkertainen käyttää. Täytyy sanoa, että todella helposti saatiin järjestelmä toimimaan vanhassakin rakennuksessa. Yhteistyö TEXAn kanssa on sujunut moitteettomasti”, kuvailee Kirsi Lahti.

TEXAn maahantuomista Labelin ovikoneista löytyy ratkaisut haastaviinkin kohteisiin. Mikäli haluat lisätietoa esteettömästä kulkemisesta tai ovikoneista, ole yhteydessä meihin. Autamme sinua löytämään juuri teidän kohteeseen soveltuvat tuotteet.

 

Lisätiedot: myynti@texa.fi