Vahvan turvallisuusalan taustan omaava Piia on kuulunut TEXA-perheeseen jo yli 6 vuotta. Hän on ollut suuressa osassa TEXAn kasvutarinaa työskennellessään aluksi markkinoinnin ja brändin parissa sekä kasvattamalla yrityksen tunnettuutta. Myöhemmin hän siirtyi myyntiin vastaamaan asiakkuuksista.
”Itselleni myynti ja markkinointi on aina kulkenut käsi kädessä. Ilman asiakkaiden tietoisuutta yrityksestä ja sen palveluista ei voi syntyä kysyntää. Olen hyvillä mielin seurannut yrityksemme kasvua reilun 20 hengen lukkoliikkeestä yli 100 henkilöä työllistäväksi turvallisuuspalvelujen tuottajaksi. Markkinointityössä onnistumisen hetkiä saavutettiin erityisesti silloin, kun brändiuudistus meni hienosti maaliin ja näkyvyys kasvoi sen myötä yli 200 prosenttia.”
Turvallisuusalan kokemusta Piialla on yli 15 vuoden ajalta. Työura alkoi Tullilaitoksen palveluksessa liikkuvasta valvonnasta, jonka jälkeen kokemusta on karttunut muun muassa KRP:n Rikosteknisestä laboratoriosta. Myös asiakaspalvelu ja myynti ovat tulleet tutuiksi yksityiseltä puolelta.
Ihmiseltä ihmiselle
Nykyisessä tehtävässään Piia toimii aktiivisesti asiakasrajapinnassa ja vastaa julkisen sektorin asiakkuuksien lisäksi myös B2B-asiakkaista. Omassa työssään hänelle on tärkeää löytää asiakkaalle sopivin ratkaisu, joka palvelee asiakasta pitkälle eteenpäin.
”Asiakkaat ovat minulle kumppaneita, joiden kanssa tekemistä kehitetään yhdessä. Kaikissa asiakkuuksissa tärkeintä minulle on aito välittäminen. Haluan olla lähellä asiakkaitani ja oppia tuntemaan heidät ihmisinä. Suurimmat onnistumiset tapahtuvatkin niissä hetkissä, kun pääsen tapaamaan asiakkaitani kasvotusten ja saamme edistettyä yhdessä heidän asioitaan niin, että heidän arkensa helpottuu.”
TEXAlla työpäiviin kuuluu asiakkuuksien lisäksi myös johtoryhmätyöskentely sekä HR-asioiden hoitaminen.
”Meillä on tosi mukava työyhteisö. Yhdessä olemme yhtä suurta perhettä ja voimme jakaa asioita toisillemme matalalla kynnyksellä. Työpäivät kuluvat vauhdilla ja joka aamu on kivaa mennä töihin.”
Tutustu Piiaan
Vapaa-aika kuluu muun muassa metsästyksen ja hevosharrastuksen parissa, sekä oman pienen kanalan hoitamisessa.
”Luonnossa kulkeminen rauhoittaa mieltä ja eläinten kanssa puuhastelu antaa mukavaa vastapainoa hektisille työpäiville.”
Salainen pahe: Käsilaukkuja ei koskaan ole liikaa
Motto: Älä koskaan anna periksi